Avainsana-arkisto: Oppisopimuskoulutus

Hyvä yhteistyö työpaikalla ohjatessa ja oppiessa – HOT IV tulkintafoorumi 26.3.2019

Osallistujan havaintoja HOT IV tulkintafoorumista 26.3.2019

Haaga-Heliassa, Omniassa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa järjestetyt Hyvä ohjaus työpaikalla -tulkintafoorumit jatkuivat tänä vuonna Turussa 26.3.2019. Turun ammatti-instituutin organisoima tilaisuus sai merelliset puitteet Aurajoen rantaan telakoidussa BORE -laivassa. Turun seudulla on vaikuttanut 2010 -luvulta asti Laakeri -hanke, jossa on kehitetty työpaikkaohjaajakoulutusta ja yhteistyötä työelämän kanssa. Tämä antoi vankan perustan toteuttaa HOT IV Turussa. Aihe oli alueen talouselämänkin näkökulmasta mitä ajankohtaisin, sillä Varsinais-Suomessa on menossa vahva taloudellinen nousukausi ja yrityksillä on tarve rekrytoida osaajia. Voidaan sanoa, että olosuhteet tarjoavat hyvät puitteet kehittää koulutuksen ja työelämän yhteistyötä, jossa kaikki voittavat – opiskelijat, työnantajat ja koulutuksen järjestäjät.

Kehittämiskoordinaattori Tuike Kankare Turun Ammatti-Instituutista oli tehnyt suuren työn järjestäessään foorumia, jossa oli paikalla noin 80 osallistujaa.

Perinteiseen tapaan puheenvuoron saivat opiskelija, työnantaja, tutkija ja ammatillisen koulutuksen johto. Tällä kertaa tukeuduttiin aiempaa enemmän perinteiseen seminaarityyppiseen työskentelytapaan.

Opiskelijan viesti koulutuksen järjestäjille oli ytimekäs: enemmän työssäoppimisjaksoja!

Työpaikkaohjaajan osaamisesta kertoi Kati Laitevo. Mielenkiintoinen uusi idea oli se, että kaksipäiväiseen työpaikkaohjaajakoulutukseen voidaan yhdistää näyttötutkinto. Käytännön soisi yleistyvän!

Yrityksen edustaja henkilöstöpäällikkö Niina Nurmi Pemamek Oy:stä korosti oppilaitosyhteistyön tärkeyttä. Hän näki, että yhteistyötä voitaisiin kehittää ohjausryhmillä, joissa voisi olla useampien yritysten edustajia ja näin voitaisiin oppia toisilta.

Mobiiliohjaus oli lehtori Sami Karvosen aiheena. Tähän kysymykseen otti kantaa myös foorumin taiteellinen osuus, jossa kuvattiin teatterin keinoin opettajan työtä opiskelijan ja työpaikkaohjaajan sekä hallinnon vaatimusten ristipaineessa. Esitys oli kahden opettajan todellinen taidonnäyte, ja se sai yleisöltä varauksettoman suosion. Katsoja jäi miettimään, pitääkö opettajan olla supermies tai lentävä ”mustanaamio” selvitäkseen infoähkystä ilman burn outia.

Aamupäivän päätti opetusneuvos Riikka Vacker toteamalla muun muassa, että Pemamek Oy on esimerkki siitä, miten yritys rakentaa nuorille urapolkuja alkaen työelämäoppimisjaksoista ja siitä eteenpäin yrityksen sisällä erilaisiin tehtäviin.

Iltapäivällä Päivi Kalliokoski ja Kaisa Luhtala esittelivät Parasta palvelua hankkeessa saatuja kokemuksia siitä, mitä työelämä vastavuoroiselta kumppanuudelta odottaa. Tulokset on tiivistetty kahdeksaan kohtaan.

Tutkijatohtori Kaisa Hytönen otti esiin niin sanotun uuden expertin -käsitteen. Sillä viitataan siihen, että on osaamista, mitä voi kehittä ainoastaan työpaikalla osallistumalla teknologian soveltamiseen. Hän toi esiin myös kaksi konkreettista tutkimusta, joista toisessa oli kokeiltu korkea-asteen työssäoppimista niin, että kehittämishankkeessa oli kaksi työnohjaajaa – toinen työpaikalla ja toinen yliopistosta. Tässä hankkeessa ilmeni, että ohjaajien yhteistyö ei synny helposti.

Hytösen toinen esimerkki oli Kone Oy:n omasta hissiasentajakoulutuksesta. Tutkinnon moduulirakenne helpottaa teorian ja käytännön yhdistämistä, oppimisen tapahtuessa lähellä työprosessia koulutus pysyy ajan hermolla ja tieto yrityksestä kulkee nopeasti koulutukseen ja päinvastoin. Itse opiskelua tukee se, että mentorointi on järjestetty hyvin, opiskelijaa odottaa varma työpaikka ja hänelle maksetaan oppilaspalkkaa. Koneen koulun käyneet ovat tutkijan mukaan kysyttyjä myös muissa alan yrityksissä. Olisiko Kone löytänyt tavan kouluttaa ”uusia experttejä”.

Oppilaitosjohdon puheenvuoron piti johtava rehtori Marja Taipale Raseko. Hän korosti, että oppilaitosten on lähestyttävä yritysten toimintakulttuuria, jotta nuorten siirtyminen koulusta työhön ei muodostuisi liian suureksi harppaukseksi. On puhuttava työelämän kanssa samaa kieltä ja pitää tuntea työpaikka ja siellä toimivat ihmiset. Kaiken kaikkiaan on muistettava, että ammatillisessa koulutuksessa on kyseessä niin sanottu moniasiakkuus. Työpaikka on oppilaitoksen asiakas ja sille pitää tarjota yhtä laadukasta palvelua kuin opiskelijallekin. Työelämäoppimisessa yritys on koulutuksen portinvartija.

Perinteiseen tapaan lopputulkinnan teki koulutuspäällikkö Mika Saranpää Haaga-Helian ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Hän totesi, että reformin yhteydessä korostetaan sitä, että työssä oppiminen lisääntyy. Mutta näin ei tarvitse olla. Laki ei edellytä sitä. Lainsäädäntö lähtee siitä, että kullekin oppilaalle järjestetään hänelle parhaiten soveltuva oppimispolku ja oppimisympäristöt. Tämä meidän on hyvä pitää mielessä.

Lisätietoa HOT IV tulkintafoorumista

KariKirjoittaja:

Kari Viinisalo

Oppisopimuskummi

Oppisopimuskoulutus on loistava polku työelämään – ajatuksia työministeri Lindströmin keskustelutilaisuudesta oppisopimuskoulutuksen kehittämisestä 24.1.2019

Työministeri Jari Lindströmin oppisopimuskeskustelun virittämiä ajatuksia

Työ- ja elinkeinoministeri Jari Lindström järjesti 24.1.2019 pyöreän pöydän keskustelutilaisuuden oppisopimuskoulutuksen kehittämisestä. Avauksessaan Lindström totesi, että työvoimatarpeeseen vastaamiseen tarvitaan erilaisia oppipolkuja. Oppisopimuskoulutus on osoittautunut toimivaksi poluksi koulusta työelämään monessa Länsi-Euroopan maassa. Mutta mikä olisi Suomen oppisopimuskoulutusmalli? Miten voisimme lisätä työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja miten parantaa nuorten osallistumista?

Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Mika Tammilehto valaisi ammatillisen koulutuksen nykytilaa ja haasteita. Uuden ammatillisen koulutuksen lainsäädännön maastouttaminen on meneillään. Hän alleviivasi, että vaikka ammattiin oppimista pyritään siirtämään entistä enemmän työpaikoille, niin mitään lainsäädännöllisiä pakkoja tähän ei ole.

Ennen kommenttikeskustelua kuultiin kolme tapausselostusta (casea) siitä, miten oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ovat rakentaneet kumppanuuksia yritysten kanssa ja mikä nykyisin toimii ja minkälaisia haasteita kentällä nähdään. Lidlin edustaja Maria Hekkala kertoi, että heillä saksalaisena perheyrityksenä on myönteisiä kokemuksia ammattikorkeakouluopinnoista oppisopimuksella. Hän esittikin toiveen, että myös Suomessa tämä tulisi mahdolliseksi. Yleinen mielipide oli, että nuorten mahdollisuus suorittaa kesäharjoittelun yhteydessä oppisopimuksella ammatillisia opintoja, on tullut hyvään tarpeeseen.

Tapausselostusten ja kommenttipuheenvuorojen pohjalta työ- ja elinkeinoministeriön Teija Felt teki yhteenvedon. Siinä hän esitti, että oppisopimuskoulutuksesta tiedottamista ja sen markkinointia tulisi tehostaa, tutkintokeskeisyyttä vähentää, lisätä kysyntälähtöisyyttä ja ottaa enemmän huomioon yritysten liiketoiminta koulutusta järjestettäessä.

Oppisopimuskoulutus työhallinnon välineenä

Kuin sattumalta saman päivän Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kerrottiin Pellervon taloustutkimuksen julkaisemasta Työttömyyden laajat kustannukset -raportista, joka julkistettiin 21.1.2019. Sen mukaan yksityisille yrityksille annettu palkkatuki ja oppisopimuskoulutus vaikuttavat kustannustehokkaimmilta työllistämiskeinoina. Myös ammatillinen työvoimakoulutus antaa hyviä tuloksia mutta pidemmällä viiveellä kuin muut toimenpiteet, sen kustannukset ovat keskimääräistä korkeammat ja sen on todettu useissa tutkimuksissa olevan tehokkain iäkkäiden työnhakijoiden työmarkkinanäkymien parantamisessa.

Yritykset ovat työssäoppimisen portinvartijoita! Kuten Pellervon raportissa todetaan, palkkatuet ja oppisopimiskoulutus vaativat työnantajien osallistumista ja työntekijän tarvetta. Lisäksi tarvitaan myös motivoitunut opiskelija. Yksityisen sektorin palkkatukien ja oppisopimuskoulutusten määrään voitaisiin vaikuttaa tuomalla työ- ja elinkeinotoimistojen palvelut paremmin yritysten saataville sekä tukemalla ja helpottamalla niiden osallistumista työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin.

Mihin oppisopimuskoulutuksen suosio perustuu?

Oppisopimuskoulutuksen nykyinen arvostus Euroopassa ja maailmalla juontaa suurelta osin EU:n komission teettämään ja vuonna 1997 julkaistuun kaikki Unionin maat käsittäneeseen tutkimukseen, jossa todettiin, että oppisopimuskoulutus edistää erityisesti nuorten työllistymistä. Edelleen havaittiin, että oppisopimuskoulutuksella on työpaikkoja luovaa vaikutusta.

Lisäksi näytti siltä, että oppisopimuskoulutuksella on myös pitempiaikaista vaikuttavuutta työuraan. Tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että oppisopimuskoulutuksella tutkinnon suorittaneiden mahdolliset myöhemmät työttömyysjaksot olivat lyhyempiä kuin muilla. Englannissa on todettu, että oppisopimuskoulutuksella on selvästi havaittavaa myönteistä vaikutusta myöhempään palkkakehitykseen. Suomessa Mari Kangasniemi (Työsuojelurahasto 2013) selvitti näyttötutkintojen tuottavuus- ja palkkavaikutuksia. Näyttötutkinnot nostavat yleensä yksilöiden palkkaa. Tämä liittyy myös oppisopimuskoulutukseen, sillä on ilmeistä, että työpaikoilla suoritetut näyttötutkinnot on tehty merkittävässä määrin oppisopimuskoulutuksessa.

Oppisopimuskoulutuksen vaikuttavuutta voidaan varmaankin selittää sillä, että oppisopimusopiskelija on hakemassa itselleen työtä, ja työnantajalla on tarve saada työntekijä. Koulutus vastaa siten työmarkkinoiden kysyntään. Lisäksi työssä oppiva nuori saa tilaisuuden näyttää ”kykynsä”. Hän pääsee myös kosketukseen hiljaisen tiedon ja systeemiosaamisen kanssa.

Kokemuksen mukaan työnantajat pitävät oikeaa asennetta työhön ja halua oppia uutta tärkeimpänä perusteena rekrytoidessaan uusia työntekijöitä. Tämä korostuu etenkin silloin, kun työnhakijoista on pula.

Myös työnantaja hyötyy

Kangasniemi tutki toimipaikkojen tuottavuutta käyttäen mittarina liikevaihtoa työntekijää kohden. Samassa työpaikassa näyttötutkintoja suorittaneiden suuri suhteellinen osuus selitti tuottavuutta. Lisäksi näytti siltä, että erityisesti nuorten alle 35-vuotiaiden aikuisten näyttötutkinnon suorittaneiden korkea osuus oli yhteydessä toimipaikan tuottavuuteen. Tämä tilastollinen yhteys voidaan selittää niin, että näyttötutkinnot suoraan nostavat tuottavuutta tai että näyttötutkintoja hyödyntävillä yrityksillä on käytössään keinoja sitouttaa tuottavia työntekijöitä.

Oppisopimuskoulutuksen vaikutuksia yritysten tuottavuuteen ja kannattavuuteen on selvitetty Englannissa useammissa tutkimuksissa, joista olen kirjoittanut muissa yhteyksissä. Myös Saksassa vallitseva käsitys on, että oppisopimuskoulutus on yksi yritystoiminnan menestyksen moottori.

Miten voisimme edistää oppisopimuskoulutusta ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista yleensä?

Voisimme ottaa oppia Englannista. Siellä hallitus asetti tavoitteeksi, että Englannista tulee maailman johtava osaamisen maa vuonna 2020. Tässä oppisopimuskoulutuksen aseman vahvistaminen nähtiin keskeisenä keinona. Maahan perustettiin Kansallinen oppisopimuspalvelu NAS (National Apprenticeship Service), jonka pääjohtaja raportoi suoraan pääministerille. Sen johtoon rekrytoitiin tunnettu liikkeenjohtaja Simon Waugh. Minulla oli ilo tavata hänet aikoinaan Lontoossa. Hän kertoi, että silloinen pääministeri Gordon Brown ”soittaa minulle joka viikko tiedustellakseen miten meillä menee”. NAS:n toiminnan aikana sekä oppisopimusten määrät että koulutuksen laatu ovat ottaneet merkittäviä kehitysaskeleita.

Seuraavassa hallitusohjelmassa tulisikin oppisopimuskoulutus ja ammatillinen työssä oppiminen ottaa yhdeksi kärkihankkeeksi. Mutta ei riitä, että tähän vain osoitetaan umpimähkään uusia määrärahoja. Voisimme perustaa Kansallisen työelämäpalvelun, joka koordinoisi ja edistäisi valtakunnallisesti oppisopimus- ja koulutussopimusten käyttöä yrityksissä, puhuisi yritysten kieltä ja osoittaisi, miten kyseessä on investointi eikä vain kulu, josta ei ole odotettavissa tuottoa. Olisi mielenkiintoista nähdä – ottaen huomioon suomalaisen ammatillisen koulutuksen vahvuudet – voisimmeko päästä vielä parempiin tuloksiin kuin Englannissa. Tästä hyötyisivät opiskelijat ja työntekijät, yritykset ja oppilaitokset sekä viime kädessä koko yhteiskunta.

Lisätietoa työministeri Lindströmin pyöreän pöydän keskustelutilaisuudesta otsikolla ”Oppisopimuskoulutus on loistava, mutta vielä heikosti tunnettu polku työelämään”.

Kari

Tekstin on kirjoittanut

Kari Viinisalo
Oppisopimuskummit ry

 

 

 

Oppisopimuskoulutuksesta keskustelemassa kansanedustaja Vahasalon ja työministeri Lindströmin kanssa 28.11.2018

Oppisopimuskummien puheenjohtaja Kari Viinisalo ja Omnian entinen oppisopimusjohtaja Tarmo Välikoski 28.11.2018 Eduskunnassa tapaamassa kansanedustaja Raija Vahasaloa (kok).
Kuvassa vasemmalta Kari Viinisalo, Tarmo Välikoski ja Raija Vahasalo

Oppisopimuskummien puheenjohtaja Kari Viinisalo ja Omnian entinen oppisopimusjohtaja Tarmo Välikoski vierailivat 28.11.2018 Eduskunnassa kansanedustaja Raija Vahasalon (kok) luona keskustelemassa oppisopimuskoulutuksesta. Vierailun yhteydessä Välikoski luovutti kansanedustaja Vahasalolle tänä vuonna  julkaistun teoksensa ”Oppisopimus reformin pyörteissä”.

Oppisopimuskummit ry:n puheenjohtaja Kari Viinisalo ja KT, ekonomi, vammaisten oppisopimuskoulutuksen asiantuntija Marja Irjala tapasivat työministeri Lindströmin 28.11.2018. Aiheena oli ,miten saataisiin vammaiset ja osatyökykyiset oppisopimuskoulutuksen avulla avoimille työmarkkinoille. Ministeri Lindström piti asiaa tärkeänä.

 

Kirjoittanut Kari Viinisalo

Oppisopimuskummit oppisopimusviikolla työpaikkaohjaajien aamukahveilla Omniassa 5.11.2018

Omnia järjesti Oppisopimusviikon avajaistapahtumana maanantaina 5.11.2018 aamukahvi-tilaisuuden työpaikkaohjaajille. Tilaisuuteen osallistui runsaasti työpaikkaohjaajia eri organisaatioista ja paikalla oli myös kolme oppisopimuskummien edustajaa.
Ohjauksen kriittisiä pisteitä pohtimassa Eija Saavalainen Tuohimäen päiväkodista, oppisopimuskummi ja mentori Outi Syvänperä sekä oppisopimuskummi Sirkka Nykänen. Kuvan ottaja Oppisopimuskummit ry:n puheenjohtaja Kari Viinisalo.

 

Aamukahvit työpaikkaohjaajille

Omnia järjesti Oppisopimusviikon avajaistapahtumana 5.11.2018 aamukahvitilaisuuden työpaikkaohjaajille. Tilaisuuteen osallistui runsaasti työpaikkaohjaajia eri organisaatioista ja paikalla oli myös kolme oppisopimuskummien edustajaa.

Palvelujohtaja Tommy Mård painottaa oppimisen monimuotoisuutta

Palvelujohtaja Tommy Mård totesi avauspuheenvuorossaan, että ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä käydyssä keskustelussa on esitetty kysymys, onko oppilaitoksessa tapahtuvaa lähiopetusta jo liian vähän.  Tommy Mård muistutti kuitenkin oppimisen monimuotoisuudesta: oppimista tapahtuu lähiopetuksen lisäksi myös erilaisissa projekteissa, työpajoissa ja tietenkin työpaikoilla.  Reformi on tuonut oppisopimuksen ja koulutussopimuksen myötä osaamisen hankkimiseen joustavuutta, molempia ammattitaidon hankkimisen muotoja on mahdollista yhdistää joustavasti opiskelijalle mielekkäällä tavalla. Vaikka työelämässä oppiminen on suuressa roolissa, koulutuksen järjestäjä on kuitenkin se taho, joka vastaa opiskelijan opinnoista, korosti Tommy Mård.

Työelämässä oppiminen

Omnian kouluttaja Outi Huvinen totesi esityksessään, että ammatillisessa koulutuksessa käytetään tällä hetkellä uutta käsitettä: työelämässä oppiminen. Hän esitteli omnialaisen työpaikkaohjauksen mallin, jossa keskeistä on se, että opettaja käy työpaikalla työelämäjakson alussa ja perehdyttää myös työpaikkaohjaajan tehtäväänsä. Työkaluna toimiva Check –lista varmistaa että työpaikkaohjaaja tietää ja tunnistaa kaikki ne asiat, jotka on otettava huomioon opiskelijaa ohjatessa.

Työpaikkaohjaajien työn tueksi Omnia järjestää ohjaajille suunnattua koulutusta ja tapaamisia, jotka löytyvät osoitteesta www.omnia/työpaikkaohjaaja.  Hyödyllistä tietoa ja työkaluja työpaikkaohjaajille löytyy myös osoitteesta www.ohjaan.fi.

Työpaikkaohjauksen kriittiset pisteet

Ryhmäkeskusteluissa pohdittiin ohjauksen kriittisiä pisteitä työelämän näkökulmasta. Työelämän edustajat nostivat esille seuraavia asioita:

  • Tiedon kulku opettajan kanssa tärkeä. Opettajalta saatava myös riittävästi tukea työpaikalla tapahtuvaan ohjaukseen.
  • Tutkintojen ammattitaitovaatimusten selkiyttäminen yhdessä, mitä tarkoittavat työpaikan näkökulmasta
  • Opiskelijan erityisen tuen tarpeen huomioiminen. Opiskelijaa koskevien tietojen antamista koskevan suostumuslomakkeen selkeys tärkeä.
  • Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja ohjauksen ennakkosuunnittelu: miten saadaan ohjaajan aika riittämään kaikkeen?
  • Nuorten työelämävalmiuksien ohjaaminen. Myös maahanmuuttajien riittävän kielitaidon varmistaminen tärkeää.
  • Tasavertaisuuden huomioiminen oppilaitoksen ja työpaikan välisessä yhteistyössä. Tärkeää neuvotteleva asenne.
  • Miten integroidaan opiskelija osaksi työyhteisöä? Tähän olisi hyvä saada toimintamalleja.
  • Mitkä ovat kuntien mahdollisuudet ottaa opiskelijoita?

Susanna Wikström vuoden työpaikkaohjaaja

Tilaisuuden lopuksi palkittiin vuoden 2018 työpaikkaohjaajana Susanna Wikström Kirkkonummen Kukkapisteestä. Susanna on ohjannut monia oppisopimusopiskelijoita ja suorittanut myös itse tutkintoja oppisopimuskoulutuksena. Hän totesi olevansa todellinen oppisopimuskoulutuksen fani!

 

Kirjoittanut oppisopimuskummi Sirkka Nykänen

Matkustajasta kuljettajaksi: JOPO oppilaiden kyvykkyyden tunteen vahvistaminen Suomessa

Iniön aukko Kustavi @kviinisalo

Kirjoittaja on fil.tri, psykologi Kari Viinisalo

*JOPO – Joustava perusopetus

Joyce C. Bonafield-Pierce on tehnyt varsin oivan väitöskirjan Minnesotan St. Thomasin yliopistossa Yhdysvalloissa (From Passenger to Driver: Strengthening Self-Efficacy in Finland’s JOPO Class Students). Hän haastatteli JOPO-luokan opettajia, ohjaajia, koulun rehtoreita ja entisiä oppilaita kahdeksasta koulusta eri puolilta Suomea. Haastateltavia oli yhteensä 35, joista seitsemän oli entisiä JOPO-oppilaita.

Väitöskirja tarjoaa mielenkiintoista luettavaa myös toisen asteen työelämäoppimisesta kiinnostuneille. JOPOn pedagogisia periaatteita voi hyvin soveltaa oppisopimuskoulutuksen ja myös niin sanotun tuetun oppisopimuskoulutuksen arviointiin ja kehittämiseen.

Tutkija tuo esiin, että JOPO-luokat Suomessa on tarkoitettu oppilaille, joiden koulumotivaatio on hiipunut, joilla voi olla jo lieviä sosiaalisia käyttäytymisongelmia ja joita sen vuoksi uhkaa putoaminen pois koulutusjärjestelmän piiristä. JOPO tarjoaa nuorille peruskoulun yläkoululaisille uuden mahdollisuuden löytää omat kiinnostuksen kohteensa ja uskon kykyynsä selvitä opinnoissa ja tulevassa työelämässä. Tällä hetkellä JOPO-luokkia on tarjolla noin 1900 oppilaalle. Yhteiskunnalle JOPO-toiminta on tavallista perusopetusta kalliimpaa.

Bonafield-Piercen tärkeinä tiedonantajina ovat JOPO-konkarit Kari Rajaorko sekä Petri Hänninen. He ovat olleet pioneereina luomassa käytännönläheistä pienryhmäopetusta (Oma ura -luokat), joka sitten vuonna 2006 otettiin opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta viralliseksi kehittämishankkeeksi joustavan perusopetuksen JOPO-nimellä. JOPO on myös oiva symboli, joka viittaa jopo-polkupyörään. JOPOn syntyhistoria on hieno esimerkki niin sanotusta alhaalta ylöspäin -kehittämisestä.

Bonafield-Pierce on tutustunut varsin hyvin Suomen peruskouluun ja sen pedagogisiin periaatteisiin, joissa korostetaan tasa-arvoa, ihmisen kasvun kokonaisvaltaista tukemista ja yksilöllisiä opintopolkuja. Hän toteaakin, että suomalainen koulu yleensä tarjoaa hyvän kulttuurisen ympäristön JOPO-luokkien toiminnalle.

JOPO-toiminnan kulmakivet

JOPO-opettajat korostivat, että onnistunut JOPO-toiminta edellyttää kolmen asian toteutumista. Näitä ovat:

  • Tiimi-opetus ja pienryhmä, jossa opettaja ja ohjaaja yhdessä luovat mielekkään oppimisyhteisön, jossa vaalitaan keskinäistä tukea ja opitaan yhdessä akateemisia sekä sosiaalis-emotionaalisia taitoja. Opettaja opettaa useita, jopa kuutta tai seitsemää, ainetta.
  • Käytännön harjoittelu työpaikoilla, jota JOPOssa sanotaan työssä oppimiseksi (nykyisin työelämäoppiminen), koska työpaikka on oma oppimisympäristönsä. Se tarjoaa nuorelle koululuokan ulkopuolista kokemusta, auttaa oman ammatillisen suuntautumisen löytämisessä ja vahvistaa uskoa itseen oppijana ja aikuisten työyhteisön jäsenenä. Toisena tavoitteena pidetään sitä, että myös koulun akateemisia oppiaineita voidaan oppia työssä. Ohjaaja toimii yhdyshenkilönä työpaikkojen ja koulun välillä ja seuraa nuoren työssä oppimista. Työpaikka antaa opiskelijalle todistuksen työpaikkaoppimisesta.
  • Leirikoulut (Learning camps), joita sanotaan myös seikkailupedagogiikaksi (adventure pedagogy), edistävät ryhmäytymistä ja keskinäisen luottamuksen syntyä. Eräät JOPO-opettajat ovat todenneet minulle, että leirikoulu on tärkeä osa rakennettaessa opettajan/ ohjaajan ja nuoren välistä luottamusta. Kun nuori havahtuu näkemään, että opettaja on aidosti hänen puolellaan ja tarkoittaa hänen parastaan myös rajoittaessaan ja antaessaan kriittistä palautetta, on ovi auki yhteistyölle.

Bonafield-Pierce sanoo, että JOPO-luokissa tehdään kovasti töitä. Viikon akateemiset kouluaineet pitää oppia kolmessa työpäivässä, koska keskimäärin kaksi päivää on työelämäoppimista. Entisten JOPO -oppilaiden kertoman mukaan työpaikoilla oppiminen on merkittävin ja aidoin oppimismahdollisuus. Siihen liittyvä luokassa tapahtuva kokemusten jakaminen on myös tärkeä oppimiskokemus nuorelle.

Tutkija tarkastelee JOPO-luokkia käyttäen hyväkseen tunnetun sosiaalipsykologin A. Banduran sosiaalisen kognition teoriaa. Keskeistä siinä JOPO-toiminnan näkökulmasta on ajatus minäpystyvyydestä (self-efficacy) Se viittaa siihen, että nuorelle kehittyy sellainen itseluottamus, että hän kokee pystyvänsä ratkaisemaan uusissa tilanteissa eteen tulevia ongelmia, vaikeuksia ja tehtäviä. Luokassa saatujen positiivisten omakohtaisten kokemusten lisäksi nuoren kehitystä tukee se, että hän näkee tovereidensa onnistuvan (vicarious learning, sijaisoppiminen).

Palautteen merkitys

Toisen, edelliseen liittyvän, tarkastelukulman tarjoaa psykologi Dweckin näkemys, että nuori voi asennoitua omaan oppimiseensa kasvuhakuisesti (growth mindset) eli ”tekemällä työtä voin kehittyä”. Toisaalta nuori voi kokea, että lahjakkuus ja osaaminen ovat enemmän tai vähemmän synnynnäisiä ominaisuuksia, eikä niihin siten voi omalla työllä vaikuttaa (fixed mindset). Syntyy luovuttaja-asennoitumista. Opettaja voi omalla palautteellaan vaikuttaa nuoren asennoitumiseen. Tuomalla esiin lahjakkuuden merkitystä suoritusten arvioinnissa tuetaan luovuttaja-asennoitumista. Korostamalla sitä, että nuori on saavuttanut tuloksia tekemällä hyvin työtä, vahvistetaan kasvuhakuisuutta. Dweck kuitenkin korostaa, että nämä kaksi asennetta ovat meissä aina olemassa samanaikaisesti, mutta tulemalla tietoiseksi niistä, voimme vahvistaa kasvuhakuisuutta.

Mielenkiintoinen on tutkijan havainto, että työpaikalla saatu palaute eroaa kokemuksellisesti opettajan ja kodin antamasta palautteesta. Nuorelle työpaikan positiivinen palaute kertoo, että ”pärjään tuolla aikuisten maailmassa”. Näin se antaa itseluottamusta ja lisää motivaatiota oppia.

Ihmiskäsitys

Kolmantena näkökulmana toimii Howard Gardnerin laaja-alainen käsitys älykkyydestä. Hän luettelee kahdeksan erilaista älykkyyden tai lahjakkuuden ulottuvuutta: kielellinen, matemaattis-looginen, spatiaalinen, ruumiillis-kinesteettinen, musikaalinen, interpersoonallinen, intrapersoonallinen ja naturalistinen (kyky olla suhteessa luontoon). Bonafield-Pierce näkee, että Suomen koululaitos on omaksunut tämän laajan lahjakkuusnäkemyksen opetussuunnitelmassaan.

Suomalainen JOPO- luokkatoiminta on onnistunut rakentamaan nuorissa kasvuhakuisuutta ja itseluottamusta. Siitä yhtenä osoituksena on, että JOPO -luokilta nuoret pääosin (noin 90 prosenttia) siirtyvät jatkamaan opintojaan toiselle asteelle.

 

Tutkijan suosituksia

Bonafield-Pierce esittää lopuksi toiveen, että JOPO-opettajien verkosto raportoisi ja julkistaisi kokemuksiaan Suomessa ja myös ulkomailla. Tutkimuksissa ja selvityksissä voisi kuulla JOPO-opiskelijoiden ja vanhempien ääntä. JOPO-oppilaiden myöhempiä elämänvaiheita olisi myös mielenkiintoista seurata, erityisesti niiden osalta, jotka eivät ole läpäisseet peruskoulun yhdeksättä luokkaa onnistuneesti.

JOPO-pedagogiikka ja ammatillinen koulutus

Bonafield-Piercen lähestymistapa soveltuu myös työelämäoppimisen tarkasteluun yleensä. Kuten tunnettua, ammatillisessa koulutuksessa olevat nuoret kertovat usein, että työpaikalla saatu oppi on ollut moninkertainen verrattuna ”luokkahuoneopetukseen”.  On ilmeistä, että työpaikalla toimiminen vahvistaa nuoren kasvuhakuista asennoitumista ja vahvistaa hänen itseluottamustaan, Banduran käsitettä käyttäen minäpystyvyyden tunnettaan. Nuori kokee, että hänet nähdään ”nuorena aikuisena” eikä ”varttuneena lapsena”. Hänestä tulee omien opintojensa subjekti.

Tuetun oppisopimuskoulutuksen näkökulmasta olisi mielenkiintoista pohtia, voitaisiinko JOPO-toiminnasta ottaa mallia. Esimerkiksi oppilaitoksissa voitaisiin järjestää oppisopimuskoulutukseen valmistavaa pienryhmävalmennusta, jossa pääpaino olisi opettajan ja opiskelijan sekä nuorten keskinäisen luottamuksen rakentamisessa. Työelämäoppimisen aikana luokka voisi tarjota nuorille kotipesän, jossa voitaisiin yhdessä jakaa ja reflektoida työssä saatuja kokemuksia opettajan johdolla.

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa

https://ir.stthomas.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1104&context=caps_ed_lead_docdiss

Suomessa tutkittua

JOPO-luokkien toimintaa kuvattiin ja hankkeen vaikuttavuutta arvioitiin lukuvuoden 2007-2008 (Manninen, Jyri ja Saara Luukannel (2008) Joustava perusopetus- JOPO -toiminnan vaikuttavuuden arviointi. Opetusministeriön julkaisuja 2008:36). Käytän sitä hyväksi seuraavassa esityksessä.

JOPOssa kehitetään perusopetuksen vuosiluokkien 7-9 opetukseen uudenlaisia oppilaiden yksilöllisistä tarpeista lähteviä toiminnallisia opiskelumenetelmiä, pienryhmäopetusta, työpaikkaopiskelua sekä erilaisia oppimisympäristöjä hyödyntäviä lähestymistapoja. Peruskoulun suorittamista ja toiselle asteelle siirtymistä tuetaan myös moniammatillisen yhteistyön, varhaisen puuttumisen ja tehostetun koti – koulu -yhteistyön avulla.

JOPO-toiminta on organisoitu koulussa pienryhmiksi, joissa toimii opettaja ja työpari. Opettajilla on yleensä erityisluokanopettajan tai erityisopettajan koulutus. Työparit ovat kunnan nuorisotoimen palkkaamia nuorisotyöntekijöitä, nuoriso-ohjaajia, yhteisöpedagogeja tai koulunkäyntiavustajia.

JOPOssa onnistumista selitti enemmän oppilaan tausta ja elämäntilanne kuin tiettyjen toimintamallien soveltaminen JOPO-ryhmässä.  JOPOsta hyötymättömien kohdalla vaikea perhe- ja elämäntilanne oli pääsyy siihen, ettei oppilas saanut opintoja käyntiin edes JOPOn tuella. Eniten ja vähiten JOPOsta hyötyneitä erotti pääasiassa se, miten paljon oppilas osallistui perinteisestä työskentelystä poikkeavaan toimintaan. JOPOsta eniten hyötyneet osallistuivat useita päiviä enemmän erityisesti leireille ja työpaikkaopiskeluun.

JOPO-toiminnan vakiinnuttamista vaikeuttaa sen vaatimat lisäresurssit ja kuntien taloudellinen tilanne. JOPOssa kehitettyjen toimintamallien levittäminen muuhun perusopetukseen vaatii koulujen toimintakulttuurin ja oppiainekeskeisyyteen liittyvien rakenteellisten tekijöiden kehittämistä.

Bonafield-Piercen mukaan jotkut hänen haastattelemansa JOPO-opettajat olivat sitä mieltä, että nykyinen peruskoulun opetussuunnitelma ja siihen sisältyvä oppiainerajat ylittävä ilmiöpohjainen projektioppiminen on saanut vaikutteita JOPO-toiminnasta.

Tuore väitöstutkimus kysyy: Toimivatko erityisen tuen toimintaprosessit oppisopimuskoulutuksessa ja miten menetelmiä voidaan kehittää?

Kirjoittanut Annukka Norontaus

Jorma Käyhkö väitöstilaisuudessaan 12.10.2018
Jorma Käyhkön väitöstilaisuudessa 12.10.2018 vasemmalta oikealle vastaväittelijä Kari Viinisalo, kustos Helinä Melkas, väittelijä Jorma Käyhkö ja vastaväittelijä Johanna Lasonen.

Jorma Käyhkön väitöskirja (2018) ”Erityisen tuen toimintaprosessien nykytila ja kehittäminen suomalaisessa oppisopimuskoulutuksessa” tarkastettiin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa Lahdessa perjantaina 12.10.2018. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjinä toimivat professori Johanna Lasonen sekä filosofian tohtori, psykologi Kari Viinisalo, kustoksena toimi professori Helinä Melkas. Käyhkön väitöstutkimuksessa tarkastellaan oppisopimuskoulutuksen järjestäjien menetelmiä ja toimenpiteitä, joita käytetään työpaikoilla ja oppilaitoksissa erityisopetuksen sekä erityisten opetus- ja ohjausjärjestelyjen toteuttamisessa. Tutkimus kuvaa suomalaisten oppisopimusorganisaatioiden tuki- ja ohjausjärjestelyjen toimintaprosesseja sekä erityisen tuen toteutumista. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, onko kaikilla erityistä tukea tarvitsevilla oppisopimusopiskelijoilla mahdollisuus saada omien yksilöllisten tarpeidensa mukaista koulutusta.

Väitöstilaisuuden aikana 12.10.2018 tunnelma oli tiivis ja intensiivinen. Alkupuheessa eli lektiossa väittelijä nosti esiin tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä ja tutkimustuloksia sekä tutkimuksen teoreettistä viitekehystä. Lisäksi väittelijä kiinnitti huomiota työelämän muutoksiin mm. digitalisaatioon, globalisaatioon, muuttoliikkeeseen sekä työtehtävien poistumiseen ja uusien syntymiseen. Nämä kaikki vaikuttavat suoraan myös oppisopimuskoulutukseen, jossa koulutus ja oppiminen toteutuvat aidossa työelämässä. Oppisopimuskoulutus on tutkimuksen kohteena melko vaikea tai moniulotteinen. Esimerkiksi kasvatustiede ei täysin tunnista sitä omakseen kiinteän työpaikkasidonnaisuuden vuoksi, yritystalouden ja yritysten liiketoiminnan osalta se nivoutuu taloustieteisiin ja työllisyyspolitiikan kautta yhtymäkohtia syntyy yhteiskuntatieteisiin.

Tutkimusaineisto Käyhkön väitöstutkimuksessa on kerätty kolmella eri menetelmällä: kysely, haastattelu ja osallistuva havainnointi. Tutkimusaineisto on koottu kahdessa eri vaiheessa vuosien 2013–2015 aikana. Tutkimukseen osallistui 151 erityisen tuen tarpeen tunnistamiseen tai tukitoimien toteuttamiseen perehtynyttä henkilöä, jotka kaikki edustivat suomalaisia oppisopimuskoulutuksen järjestäjiä. Laaja ja monipuolinen tutkimusaineisto kuvaa suomalaisten oppisopimusorganisaatioiden tuki- ja ohjausjärjestelyjen toimintaprosesseja sekä erityisen tuen toteutumista työpaikoilla ja oppilaitoksissa.

Tutkimustulokset tuoreessa väitöstutkimuksessa osoittavat, että oppisopimuskoulutuksen järjestäjillä on huomattavia eroja erityisten tukitoimien ja erityisopetuksen järjestämisessä. Nämä erot ja puutteet aiheuttavat oppisopimuskoulutuksen laadun vaihtelua ja pienentävät koulutuksen läpäisyastetta. Oppisopimuskoulutuksen tutkintojen suorittamisprosentit eivät tilastojen valossa ole valtakunnallisesti erityisen korkealla tasolla Suomessa.

Tutkimusaineiston perusteella voidaan sanoa, että suurimmalla osalla oppisopimuskoulutuksen

järjestäjiä puutteita seuraavista kokonaisuuksista:

  • osaamista tunnistaa erityisen tuen tarve
  • rakenteet ovat puutteelliset tai epäselvät
  • testeistä ja tuesta kieltäydytään (opiskelijat)
  • resurssit erityisen tuen tunnistamiseen
  • ei tarvetta erityiselle tuelle
  • asenne erityisen tuen tarpeelle

Käyhkön väitöstutkimuksessa (2018) ilmeni, että oppisopimuskoulutuksen järjestäjät tiedostavat puutteet tuki- ja ohjausjärjestelyjen prosesseissa. Suurimmalla osalla oppisopimuskoulutuksen järjestäjistä on erilaisia kehittämishankkeita tai -toimenpiteitä asian korjaamiseksi, joiden avulla tilanne on mennyt parempaan suuntaan. Näistä huolimatta oppisopimuskoulutuksen järjestäjät kokevat, että he eivät tällä hetkellä pysty tarjoamaan kaikille opiskelijoille heidän tarpeitaan ja edellytyksiään vastaavaa koulutusta. Tämä tarkoittaa, että koulutuksellista tasa-arvoa ei kaikilta osin pystytä toteuttamaan.

Kehittämisehdotuksina ja suosituksina Käyhkö (2018) toteaa, että oppisopimuskoulutuksen järjestäjillä tulee olla riittävä osaaminen ja resurssi erityisen tuen tarpeen tunnistamiseen. Oppisopimusopiskelijan erityistä tukea koskeva suunnitelma on usein laadittu niin, että se kattaa vain oppilaitosympäristössä tapahtuvan opiskelun. Oppisopimuskoulutuksessa se ei kuitenkaan riitä, vaan erityisen tuen tarve ulottuu myös opiskelijan työpaikalle ja se tulee huomioida, ohjausta ja tukea tarvitaan usein myös työpaikalla. Oppisopimuskoulutuksen järjestäjillä on käytössä erilaisia keinoja ja menetelmiä erityisen tuen tarpeen toteuttamiseksi, mutta niitä ei välttämättä osata käyttää. Käyttöön ottaminen edellyttää osaamisen vahvistamista sekä rakenteisiin puuttumista. Erityistä tuke tarvitsevaa oppisopimusopiskelijaa ei voida tunnistaa yhteen kaavaan tai muottiin, vaan erityisen tuen tarpeet voidaan jakaa kolmeen eri tarpeeseen: elämänhallintaan, oppimiseen sekä terveyteen liittyvät tarpeet. Nämä kolme tarvetta muodostavat ns. oppisopimusopiskelijan negatiivisen kierteen (Käyhkö, 2018, 185). Tämä tarkoittaa, että koulutuksen alussa tai sen aikana mikä tahansa ensimmäinen tuen tarve johtaa helposti toisen tuen tarpeeseen jne. Tarpeisiin puuttuminen vähentää opintojen keskeyttämistä ja lisää läpäisyä. Toisaalta, tarvittavia tukitoimia on vaikea havaita heti koulutuksen alussa. Käyhkö totesi väitöstilaisuuden aikana, että erityisen tuen tarpeet tulevat esiin usein vasta koulutuksen lähdettyä käyntiin. eikä puutteita haluta käsitellä heti kun työllistyy. Oppimiseen ja ohjaukseen liittyvien tukitoimien selkeyttäminen ja suuntaaminen opintojen alussa ja sen aikana myös oppisopimuskoulutukseen on erityisen tärkeää, koska näillä on vaikutuksia opintojen keskeyttämisen vähenemiseen ja läpäisyn lisääntymiseen. Tärkeää olisi järjestää opetusta niin, että kaikille löytyisi sopiva tapa oppia.

Lähteet

Käyhkö, J. 2018. Erityisen tuen toimintaprosessien nykytila ja kehittäminen suomalaisessa oppisopimuskoulutuksessa, Acta Universitatis Lappeenrantaensis 810. Lappeenranta: Lappeenrannan teknillinen yliopisto.

Jorma Käyhkön väitöstilaisuus, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, 12.10.2018 klo 12, Mukkulan kartano, Lahti

Vinkkejä oppisopimusterminologiaan englanniksi ja saksaksi

Kirjoittanut Kari Viinisalo

Viime aikoina olen törmännyt oppisopimuskoulutuksen käännöksiin englanniksi ja saksaksi, koska meillä entistä enemmän käytetään englantia ja saksaa myös oppisopimuskoulutuksen yhteydessä.

Olen havainnut, että meillä Suomessa käytetään varsin systemaattisesti ”Apprenticeship training” ilmausta kun viitataan oppisopimuskoulutukseen. Sanotaan esimerkiksi ”Centre of Apprenticeship Training”. Mikäli tällaista ilmausta haluttaisiin käyttää, niin silloin tulisi oikeastaan sanoa ”Centre of Apprenticeship Education and Training”, koska suomalaiseen oppisopimuskoulukseen liittyy myös tietopuolista ja yleissivistävää sisältöä. Vertaa ammatillinen koulutus ”Vocational education and training (VET)”.

Oppisopimuskoulutus on englanniksi ”Apprenticeships”. Kyseessä on monikko, ja siten suomeksi ”oppisopimuskoultus on…” sanotaan englanniksi ”Apprenticeships are…”.

Jos meillä on ”Oppisopimuskeskus”, niin oikea termi englanniksi on ”Centre of tai on Apprenticeships”. Jos käytämme prepositiota ”on”, niin se viittaa siihen, että yksikössä tehdään muutakin kuin vain oppisopimusten hallinnointia, esimerkiksi työelämän kehittämistehtävä.

”Apprenticeship” tarkoittaa oppisopimusopiskelijan statusta. Esimerkiksi olla oppisopimuskoulutuksessa voidaan ilmaista ”to serve one’s apprenticeship”.

Saksankielessä oppisopimuskoulutus on ”die Lehre” ja olla oppisopimuskoulutuksessa voidaan ilmaista ”die Lehre machen”. Oppisopimusopiskelijasta voidaan käyttää termiä ”der Lehrling” tai ”der Auszubildender/die Auszubildende (nainen)”. Tämä on varsin yleinen termi ja siitä käytetään lyhennysta ”Azubi”.

 

Kari Viinisalo
fil.tri, entinen oppisopimusjohtaja

Oppisopimuskoulutus kotoutumisen koukeroissa

Kirjoittaja on oppisopimuskummi Sirkka-Liisa Furu. Ota yhteyttä Sirkka-Liisaan erityisesti maahanmuuttajan oppisopimusasioissa.

Olen elänyt erinäisissä vapaaehtoistöissä ja edistänyt oppisopimuskoulutukseen pääsyä maahanmuuttajien keskuudessa. Olen myös lukenut tunteiden värittämää sosiaalista mediaa. Tästä herää kysymys, onko mahdollista päästä dialogiin ottamatta kantaa etukäteen? Voisiko keskustella ja löytää uusia näkökulmia keskustelun kohteesta?

Olen yrittänyt tarkastella maailmaa ihmisen omasta näkökulmasta. Olen pohtinut, jospa itse olisin tuossa tilanteessa. Miksi ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? Voisiko ymmärrystä lisätä vuoropuhelun avulla ja ihan oikeasti kuunnella ihmisen omaa tarinaa? Toisaalta pystyykö kukaan kertomaan aitoa tarinaansa, jos ei pystytä aidosti kuuntelemaan? Vuoropuhelun esteenä voi olla valmiit mielipiteet ja käsitykset asioiden oikeasta laidasta! Voisiko sopia tavoitteista ja etsiä yhdessä eri osapuolia rikastuttavia ratkaisuja? Osapuolet voisivat hyötyä laajemmassa perspektiivissä! Mikä tilanne on kokonaisuuden kannalta? Kompromissi ei ole riittävä!

Maahanmuuton haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan kokonaistilanteen analysointia ja priorisointia. Helppoa se ei ole. Mutta mikä täällä maailmassa on helppoa? Ei kannattaisi tehdä asioita vaikeammaksi! Väittely ei auta. Tarvitaan konkreettisia toimia ja kaikkien voimavarojen hyödyntämistä. Kaikilla asioilla on myös positiivinen puoli!

Meidän kaikkien etu olisi kotouttaa maahanmuuttajat mahdollisimman tehokkaasti. Miksi kieltää heiltä työnteko ja pääsy oppisopimuskoulutukseen? Eräässä saksalaisessa mallissa maahantulijat pääsivät yritykseen, jossa kaikkien osaaminen ja työnteko hyödynnettiin heti. Kukin teki työtä osaamisensa, ammattinsa ja taitonsa mukaan. Kielitaitoiset tulkkasivat ja auttoivat toimintojen organisoinnissa kantaihmisten kanssa. Koko joukko ideoi, miten he voisivat kehittää uusia palveluita ja tuotteita. Vapaaehtoistyöllä tehostettiin kielen ja kulttuurin oppimista sekä yhteiskuntaan integroimista, yhteistyössä viranomaisten ja eri järjestöjen kanssa. Kaikki tällainen työkokemus voidaan lukea myöhemmin hyväksi ammatillisessa koulutuksessa.

Kaikkea emme pysty auttamaan, mutta asenteemme voi joko auttaa tai vaikeuttaa ihmisen eloa. Voisiko ihmisiä kohdata ihmisenä? Hymy ei maksa mitään, mutta voi saada toiselle hyvän mielen. Tarvitseeko omaa kiukkua purkaa toisiin ihmisiin? Rasistista käytöstä voidaan kiertää verukkein. Tarvitseeko meitä ihmisiä jakaa meihin ja muihin? Kukaan meistä ei ole voinut päättää olosuhteita, mihin synnymme tai voimavaroja, jotka olemme saaneet. Hyvin erilaisilla eväillä joudumme ponnistelemaan elämässä eteenpäin. Voisiko eteenpäin menoa tukea eikä vaikeuttaa? Eikö ihmisen luontainen tarve ole selvitä elämästä? Strategiat voivat olla monenlaisia lähtien kunkin taustoista ja voimavaroista.

Voisiko meillä auttamisen kulttuuria kehittää? Ruohonjuuritasolta voi nousta erilaisia sosiaalisia yrityksiä, joissa viranomaiset, järjestöt ja vapaaehtoiset toimivat yhdessä. Minusta tällaista yritystä näkee. Saavatko he riittävästi tukea toiminnalleen? Kokemukseni mukaan haasteena on yhteistyötaidot ja ehkä luottamuksen puute. Ei uskalleta jakaa informaatiota keskinäisesti. Kokemusasiantuntijoilla on paljon tietoa, minkälaiset olosuhteet voivat johtaa huumeiden ja alkoholin käyttöön, rikollisuuteen jne. Lapsi ja nuori on kasvanut vaikeissa olosuhteissa. Hän on oppinut pitämään omia olosuhteitaan elämän normina. Hän on voinut kaupata huumeita vanhempien käskystä. Hän voi nähdä elämänsä hyvin toivottomana, näköalattomana ja yksinäisenä. Tällainen nuori on helppo saalis rikollisille ja terroristijärjestöille, joissa hän saa itseään tukevan yhteisön ja toivoa elämään.

Minusta kaikkien etu on auttaa lapsia ja nuoria myönteiseen kasvuun! Kaikki voivat tukea kohtaamalla ihmiset ihmisenä. Tunnustuksen antaminen niille, jotka panostavat työssä tai vapaaehtoisena nuorten tukemiseen elämässä eteenpäin, on asenne kysymys. Itseltä voi kysyä, autanko vai tuomitsenko. Tiedänkö minä, mikä ihmisen todellinen tilanne on – kysymättä häneltä itseltään!!

sirkkaliisafuru9.12.2017
oppisopimuskummi, Sirkka Liisa Furu

Ota yhteyttä Sirkka-Liisaan erityisesti maahanmuuttajan oppisopimusasioissa.

Oppisopimuskoulutus voisi tarjota erityisopiskelijoille mahdollisuuden osallisuuteen yhteiskunnassa ja työpaikoille

Vammaisten sijoittumisessa työpaikoille on merkittäviä esteitä

Syyskuussa 2017 Oulun yliopistossa tarkastetun väitöskirjani Osallinen, syrjässä, marginaalissa onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa tulokset osoittavat, että vammaisten ja heihin verrattavien pitkäaikaissairaiden sijoittumisessa avoimille työmarkkinoille on maassamme merkittäviä esteitä, huolimatta muun muassa YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen.

Työmarkkinajärjestöjen ja työpaikkojen kielteiset asenteet ”erilaisia” työnhakijoita kohtaan ovat niistä silmiinpistävin. Asenteiden takana on yleisesti vallalla oleva käsitys, että vammainen on aina työnsä suhteen osatyökykyinen. Tämä ei pidä paikkaansa. Vammaisten joukossa on sen sijaan meitä tavallisia mutta myös huippuammattilaisia ja kaikkia siltä väliltä.

Saksassa työyhteisöjen asenteet ovat vähitellen muuttuneet entistä myönteisempään suuntaan, kiitos maassa laajasti käytössä olevan oppisopimuskoulutuksen ja niin kutsutun kiintiölain. Lain mukaan vähintään 20 työntekijää työllistävän yrityksen tai muun työyhteisön on työllistettävä vammaisen statuksen omaavia vähintään 5 prosenttia työvoimastaan. Mikäli työyhteisö ei täytä lainkohtaa, se joutuu maksamaan kuukausittaista sakkomaksua vammaisten työ- tai toimintakeskusten ylläpitämiseen.

Maassamme käytävässä nuorten ammatillista koulutusta koskevassa ei juurikaan ole tullut esille, että meillä on tuhansia työkykyisiä vammaisia tai heihin verrattavia pitkäaikaissairaita henkilöitä, joille oppisopimuskoulutus voisi tarjota mahdollisuuden osallisuuteen yhteiskunnassa ja työpaikoille erään keinon täyttää monilla aloilla jo vallitsevaa työvoimapulaa.

Oppisopimuskoulutus voisi tarjota erityisopiskelijoille mahdollisuuden osallisuuteen yhteiskunnassa ja työpaikoille

Ammatillisen koulutuksen menetelmiin kuuluvan oppisopimuskoulutuksen kehittämistyö on ollut vaihtelevaa, vaikka oppisopimuskoulutus on sinänsä ollut jo pitkään mahdollista useilla koulutuksen asteilla ja aloilla. Sen käyttäminen erityisopiskelijoiden ammatillisessa koulutuksessa on kuitenkin ollut todella vähäistä, lähinnä pienimuotoista kokeilu- ja kehittämistoimintaa.

Oppisopimuskoulutus on keskimäärin kolme vuotta kestävä, suurimmaksi osaksi työpaikalla ja työsuhteessa tapahtuva ammatillisen koulutuksen menetelmä. Työpaikalle nimetään opintojen ohjaamisesta vastaava työpaikkakouluttaja. Opiskelija suorittaa samanaikaisesti teoriaopintoja ammatillisessa oppilaitoksessa. Toiminnan organisoinnista vastaavat julkishallinnolliset oppisopimustoimistot. Opiskelija saa yleensä minimipalkkaa vastaavaa palkkaa. Työnantaja saa osan kuluista yhteiskunnalta koulutuskorvauksena. Vammaisen opiskelijan kohdalta yhteiskunnan vastaantulo kustannusten osalta on merkittävä.

Tutkimustyötäni varten haastattelin yhteensä 30 suomalaisen ja saksalaisen oppisopimuskoulutuksen avulla ammattiin valmistunutta vammaista henkilöä. Suurin osa heistä oli nuoria aikuisia. Haastatellut edustivat useita eri vammais- ja pitkäaikaissairauksien ryhmiä. Kaikkien toimintakyky ja soveltuvuus oppisopimuskoulutukseen oli todennettu ennen koulutukseen hyväksymistä. Suurin osa heistä oli sijoittunut koulutuksen jälkeen työsuhteeseen joko kokopäivä- tai osa-aikatyöhön. Useimmat suomalaiset työskentelivät siivous- ja puhdistusalalla, muut maatalous- ja puutarhatehtävissä sekä käsi- ja pienteollisuus-, sosiaali- ja terveys- tai keittiöalalla. Yksi oli jäänyt koulutuksen jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle ja toinen oli työttömänä työnhakijana. Muutamat haastatellut olivat sijoittuneet palkattomaan, ei-työsuhteiseen avotyöhön normaaleille työpaikoille tai vammaisten työkeskuksiin.

Oppisopimuskoulutus ja sitä kautta työllistyminen avoimille työmarkkinoille edistävät vammaisten ja heihin verrattavien pitkäaikaissairaiden yhdenvertaisuuden sekä arjen hyvinvoinnin kokemuksia. Saksalaisten haastateltujen joukossa oli niin vaikeavammaisia, että oppisopimuskoulutuksen tarjoamat mahdollisuudet vammaisten työllistymiseksi valaistuivat minulle jo sen vuoksi. Vaikuttavinta oli tavata vaikeavammaisia suurten auto- ja lentokonetehtaiden ”edelläkävijöitä”. He olivat ensin murtaneet työpaikan asennemuurin, vammaiseen työnhakijaan epäilevät tai kielteiset asenteet, ja olivat sen jälkeen saaneet työkavereikseen muita vertaisiaan. Ensimmäinen kuuro työntekijä suurella lentokonetehtaalla oli ”vetänyt perässään” jo 20 muuta viittomakielistä työntekijää samaan työyhteisöön. Tutkimuksen osanottajat toivoivat, että työnantajat katsoisivat heidän vammaisuutensa ”taakse” eli vahvuuksiinsa ja voimavaroihinsa. Monet olivat selkeästi valoisia onnistujia. Työ, myös osa-aikainen, on heille nyt tärkeä arjen jäsentäjä, mahdollistaa sekä tyydyttävän toimeentulon että tulevaisuuden myönteisen suunnittelun.

 

Marja Irjala 2017Marja Irjala

marja.irjala (@) gmail.com

Kasvatustieteen tohtori, ekonomi

Oulu