Aihearkisto: Työpaikkaohjaaja

Hyvä yhteistyö työpaikalla ohjatessa ja oppiessa – HOT IV tulkintafoorumi 26.3.2019

Osallistujan havaintoja HOT IV tulkintafoorumista 26.3.2019

Haaga-Heliassa, Omniassa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa järjestetyt Hyvä ohjaus työpaikalla -tulkintafoorumit jatkuivat tänä vuonna Turussa 26.3.2019. Turun ammatti-instituutin organisoima tilaisuus sai merelliset puitteet Aurajoen rantaan telakoidussa BORE -laivassa. Turun seudulla on vaikuttanut 2010 -luvulta asti Laakeri -hanke, jossa on kehitetty työpaikkaohjaajakoulutusta ja yhteistyötä työelämän kanssa. Tämä antoi vankan perustan toteuttaa HOT IV Turussa. Aihe oli alueen talouselämänkin näkökulmasta mitä ajankohtaisin, sillä Varsinais-Suomessa on menossa vahva taloudellinen nousukausi ja yrityksillä on tarve rekrytoida osaajia. Voidaan sanoa, että olosuhteet tarjoavat hyvät puitteet kehittää koulutuksen ja työelämän yhteistyötä, jossa kaikki voittavat – opiskelijat, työnantajat ja koulutuksen järjestäjät.

Kehittämiskoordinaattori Tuike Kankare Turun Ammatti-Instituutista oli tehnyt suuren työn järjestäessään foorumia, jossa oli paikalla noin 80 osallistujaa.

Perinteiseen tapaan puheenvuoron saivat opiskelija, työnantaja, tutkija ja ammatillisen koulutuksen johto. Tällä kertaa tukeuduttiin aiempaa enemmän perinteiseen seminaarityyppiseen työskentelytapaan.

Opiskelijan viesti koulutuksen järjestäjille oli ytimekäs: enemmän työssäoppimisjaksoja!

Työpaikkaohjaajan osaamisesta kertoi Kati Laitevo. Mielenkiintoinen uusi idea oli se, että kaksipäiväiseen työpaikkaohjaajakoulutukseen voidaan yhdistää näyttötutkinto. Käytännön soisi yleistyvän!

Yrityksen edustaja henkilöstöpäällikkö Niina Nurmi Pemamek Oy:stä korosti oppilaitosyhteistyön tärkeyttä. Hän näki, että yhteistyötä voitaisiin kehittää ohjausryhmillä, joissa voisi olla useampien yritysten edustajia ja näin voitaisiin oppia toisilta.

Mobiiliohjaus oli lehtori Sami Karvosen aiheena. Tähän kysymykseen otti kantaa myös foorumin taiteellinen osuus, jossa kuvattiin teatterin keinoin opettajan työtä opiskelijan ja työpaikkaohjaajan sekä hallinnon vaatimusten ristipaineessa. Esitys oli kahden opettajan todellinen taidonnäyte, ja se sai yleisöltä varauksettoman suosion. Katsoja jäi miettimään, pitääkö opettajan olla supermies tai lentävä ”mustanaamio” selvitäkseen infoähkystä ilman burn outia.

Aamupäivän päätti opetusneuvos Riikka Vacker toteamalla muun muassa, että Pemamek Oy on esimerkki siitä, miten yritys rakentaa nuorille urapolkuja alkaen työelämäoppimisjaksoista ja siitä eteenpäin yrityksen sisällä erilaisiin tehtäviin.

Iltapäivällä Päivi Kalliokoski ja Kaisa Luhtala esittelivät Parasta palvelua hankkeessa saatuja kokemuksia siitä, mitä työelämä vastavuoroiselta kumppanuudelta odottaa. Tulokset on tiivistetty kahdeksaan kohtaan.

Tutkijatohtori Kaisa Hytönen otti esiin niin sanotun uuden expertin -käsitteen. Sillä viitataan siihen, että on osaamista, mitä voi kehittä ainoastaan työpaikalla osallistumalla teknologian soveltamiseen. Hän toi esiin myös kaksi konkreettista tutkimusta, joista toisessa oli kokeiltu korkea-asteen työssäoppimista niin, että kehittämishankkeessa oli kaksi työnohjaajaa – toinen työpaikalla ja toinen yliopistosta. Tässä hankkeessa ilmeni, että ohjaajien yhteistyö ei synny helposti.

Hytösen toinen esimerkki oli Kone Oy:n omasta hissiasentajakoulutuksesta. Tutkinnon moduulirakenne helpottaa teorian ja käytännön yhdistämistä, oppimisen tapahtuessa lähellä työprosessia koulutus pysyy ajan hermolla ja tieto yrityksestä kulkee nopeasti koulutukseen ja päinvastoin. Itse opiskelua tukee se, että mentorointi on järjestetty hyvin, opiskelijaa odottaa varma työpaikka ja hänelle maksetaan oppilaspalkkaa. Koneen koulun käyneet ovat tutkijan mukaan kysyttyjä myös muissa alan yrityksissä. Olisiko Kone löytänyt tavan kouluttaa ”uusia experttejä”.

Oppilaitosjohdon puheenvuoron piti johtava rehtori Marja Taipale Raseko. Hän korosti, että oppilaitosten on lähestyttävä yritysten toimintakulttuuria, jotta nuorten siirtyminen koulusta työhön ei muodostuisi liian suureksi harppaukseksi. On puhuttava työelämän kanssa samaa kieltä ja pitää tuntea työpaikka ja siellä toimivat ihmiset. Kaiken kaikkiaan on muistettava, että ammatillisessa koulutuksessa on kyseessä niin sanottu moniasiakkuus. Työpaikka on oppilaitoksen asiakas ja sille pitää tarjota yhtä laadukasta palvelua kuin opiskelijallekin. Työelämäoppimisessa yritys on koulutuksen portinvartija.

Perinteiseen tapaan lopputulkinnan teki koulutuspäällikkö Mika Saranpää Haaga-Helian ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Hän totesi, että reformin yhteydessä korostetaan sitä, että työssä oppiminen lisääntyy. Mutta näin ei tarvitse olla. Laki ei edellytä sitä. Lainsäädäntö lähtee siitä, että kullekin oppilaalle järjestetään hänelle parhaiten soveltuva oppimispolku ja oppimisympäristöt. Tämä meidän on hyvä pitää mielessä.

Lisätietoa HOT IV tulkintafoorumista

KariKirjoittaja:

Kari Viinisalo

Oppisopimuskummi

Oppisopimuskummit oppisopimusviikolla työpaikkaohjaajien aamukahveilla Omniassa 5.11.2018

Omnia järjesti Oppisopimusviikon avajaistapahtumana maanantaina 5.11.2018 aamukahvi-tilaisuuden työpaikkaohjaajille. Tilaisuuteen osallistui runsaasti työpaikkaohjaajia eri organisaatioista ja paikalla oli myös kolme oppisopimuskummien edustajaa.
Ohjauksen kriittisiä pisteitä pohtimassa Eija Saavalainen Tuohimäen päiväkodista, oppisopimuskummi ja mentori Outi Syvänperä sekä oppisopimuskummi Sirkka Nykänen. Kuvan ottaja Oppisopimuskummit ry:n puheenjohtaja Kari Viinisalo.

 

Aamukahvit työpaikkaohjaajille

Omnia järjesti Oppisopimusviikon avajaistapahtumana 5.11.2018 aamukahvitilaisuuden työpaikkaohjaajille. Tilaisuuteen osallistui runsaasti työpaikkaohjaajia eri organisaatioista ja paikalla oli myös kolme oppisopimuskummien edustajaa.

Palvelujohtaja Tommy Mård painottaa oppimisen monimuotoisuutta

Palvelujohtaja Tommy Mård totesi avauspuheenvuorossaan, että ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä käydyssä keskustelussa on esitetty kysymys, onko oppilaitoksessa tapahtuvaa lähiopetusta jo liian vähän.  Tommy Mård muistutti kuitenkin oppimisen monimuotoisuudesta: oppimista tapahtuu lähiopetuksen lisäksi myös erilaisissa projekteissa, työpajoissa ja tietenkin työpaikoilla.  Reformi on tuonut oppisopimuksen ja koulutussopimuksen myötä osaamisen hankkimiseen joustavuutta, molempia ammattitaidon hankkimisen muotoja on mahdollista yhdistää joustavasti opiskelijalle mielekkäällä tavalla. Vaikka työelämässä oppiminen on suuressa roolissa, koulutuksen järjestäjä on kuitenkin se taho, joka vastaa opiskelijan opinnoista, korosti Tommy Mård.

Työelämässä oppiminen

Omnian kouluttaja Outi Huvinen totesi esityksessään, että ammatillisessa koulutuksessa käytetään tällä hetkellä uutta käsitettä: työelämässä oppiminen. Hän esitteli omnialaisen työpaikkaohjauksen mallin, jossa keskeistä on se, että opettaja käy työpaikalla työelämäjakson alussa ja perehdyttää myös työpaikkaohjaajan tehtäväänsä. Työkaluna toimiva Check –lista varmistaa että työpaikkaohjaaja tietää ja tunnistaa kaikki ne asiat, jotka on otettava huomioon opiskelijaa ohjatessa.

Työpaikkaohjaajien työn tueksi Omnia järjestää ohjaajille suunnattua koulutusta ja tapaamisia, jotka löytyvät osoitteesta www.omnia/työpaikkaohjaaja.  Hyödyllistä tietoa ja työkaluja työpaikkaohjaajille löytyy myös osoitteesta www.ohjaan.fi.

Työpaikkaohjauksen kriittiset pisteet

Ryhmäkeskusteluissa pohdittiin ohjauksen kriittisiä pisteitä työelämän näkökulmasta. Työelämän edustajat nostivat esille seuraavia asioita:

  • Tiedon kulku opettajan kanssa tärkeä. Opettajalta saatava myös riittävästi tukea työpaikalla tapahtuvaan ohjaukseen.
  • Tutkintojen ammattitaitovaatimusten selkiyttäminen yhdessä, mitä tarkoittavat työpaikan näkökulmasta
  • Opiskelijan erityisen tuen tarpeen huomioiminen. Opiskelijaa koskevien tietojen antamista koskevan suostumuslomakkeen selkeys tärkeä.
  • Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja ohjauksen ennakkosuunnittelu: miten saadaan ohjaajan aika riittämään kaikkeen?
  • Nuorten työelämävalmiuksien ohjaaminen. Myös maahanmuuttajien riittävän kielitaidon varmistaminen tärkeää.
  • Tasavertaisuuden huomioiminen oppilaitoksen ja työpaikan välisessä yhteistyössä. Tärkeää neuvotteleva asenne.
  • Miten integroidaan opiskelija osaksi työyhteisöä? Tähän olisi hyvä saada toimintamalleja.
  • Mitkä ovat kuntien mahdollisuudet ottaa opiskelijoita?

Susanna Wikström vuoden työpaikkaohjaaja

Tilaisuuden lopuksi palkittiin vuoden 2018 työpaikkaohjaajana Susanna Wikström Kirkkonummen Kukkapisteestä. Susanna on ohjannut monia oppisopimusopiskelijoita ja suorittanut myös itse tutkintoja oppisopimuskoulutuksena. Hän totesi olevansa todellinen oppisopimuskoulutuksen fani!

 

Kirjoittanut oppisopimuskummi Sirkka Nykänen