Oppisopimuskoulutus voisi tarjota erityisopiskelijoille mahdollisuuden osallisuuteen yhteiskunnassa ja työpaikoille

Vammaisten sijoittumisessa työpaikoille on merkittäviä esteitä

Syyskuussa 2017 Oulun yliopistossa tarkastetun väitöskirjani Osallinen, syrjässä, marginaalissa onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa tulokset osoittavat, että vammaisten ja heihin verrattavien pitkäaikaissairaiden sijoittumisessa avoimille työmarkkinoille on maassamme merkittäviä esteitä, huolimatta muun muassa YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen.

Työmarkkinajärjestöjen ja työpaikkojen kielteiset asenteet ”erilaisia” työnhakijoita kohtaan ovat niistä silmiinpistävin. Asenteiden takana on yleisesti vallalla oleva käsitys, että vammainen on aina työnsä suhteen osatyökykyinen. Tämä ei pidä paikkaansa. Vammaisten joukossa on sen sijaan meitä tavallisia mutta myös huippuammattilaisia ja kaikkia siltä väliltä.

Saksassa työyhteisöjen asenteet ovat vähitellen muuttuneet entistä myönteisempään suuntaan, kiitos maassa laajasti käytössä olevan oppisopimuskoulutuksen ja niin kutsutun kiintiölain. Lain mukaan vähintään 20 työntekijää työllistävän yrityksen tai muun työyhteisön on työllistettävä vammaisen statuksen omaavia vähintään 5 prosenttia työvoimastaan. Mikäli työyhteisö ei täytä lainkohtaa, se joutuu maksamaan kuukausittaista sakkomaksua vammaisten työ- tai toimintakeskusten ylläpitämiseen.

Maassamme käytävässä nuorten ammatillista koulutusta koskevassa ei juurikaan ole tullut esille, että meillä on tuhansia työkykyisiä vammaisia tai heihin verrattavia pitkäaikaissairaita henkilöitä, joille oppisopimuskoulutus voisi tarjota mahdollisuuden osallisuuteen yhteiskunnassa ja työpaikoille erään keinon täyttää monilla aloilla jo vallitsevaa työvoimapulaa.

Oppisopimuskoulutus voisi tarjota erityisopiskelijoille mahdollisuuden osallisuuteen yhteiskunnassa ja työpaikoille

Ammatillisen koulutuksen menetelmiin kuuluvan oppisopimuskoulutuksen kehittämistyö on ollut vaihtelevaa, vaikka oppisopimuskoulutus on sinänsä ollut jo pitkään mahdollista useilla koulutuksen asteilla ja aloilla. Sen käyttäminen erityisopiskelijoiden ammatillisessa koulutuksessa on kuitenkin ollut todella vähäistä, lähinnä pienimuotoista kokeilu- ja kehittämistoimintaa.

Oppisopimuskoulutus on keskimäärin kolme vuotta kestävä, suurimmaksi osaksi työpaikalla ja työsuhteessa tapahtuva ammatillisen koulutuksen menetelmä. Työpaikalle nimetään opintojen ohjaamisesta vastaava työpaikkakouluttaja. Opiskelija suorittaa samanaikaisesti teoriaopintoja ammatillisessa oppilaitoksessa. Toiminnan organisoinnista vastaavat julkishallinnolliset oppisopimustoimistot. Opiskelija saa yleensä minimipalkkaa vastaavaa palkkaa. Työnantaja saa osan kuluista yhteiskunnalta koulutuskorvauksena. Vammaisen opiskelijan kohdalta yhteiskunnan vastaantulo kustannusten osalta on merkittävä.

Tutkimustyötäni varten haastattelin yhteensä 30 suomalaisen ja saksalaisen oppisopimuskoulutuksen avulla ammattiin valmistunutta vammaista henkilöä. Suurin osa heistä oli nuoria aikuisia. Haastatellut edustivat useita eri vammais- ja pitkäaikaissairauksien ryhmiä. Kaikkien toimintakyky ja soveltuvuus oppisopimuskoulutukseen oli todennettu ennen koulutukseen hyväksymistä. Suurin osa heistä oli sijoittunut koulutuksen jälkeen työsuhteeseen joko kokopäivä- tai osa-aikatyöhön. Useimmat suomalaiset työskentelivät siivous- ja puhdistusalalla, muut maatalous- ja puutarhatehtävissä sekä käsi- ja pienteollisuus-, sosiaali- ja terveys- tai keittiöalalla. Yksi oli jäänyt koulutuksen jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle ja toinen oli työttömänä työnhakijana. Muutamat haastatellut olivat sijoittuneet palkattomaan, ei-työsuhteiseen avotyöhön normaaleille työpaikoille tai vammaisten työkeskuksiin.

Oppisopimuskoulutus ja sitä kautta työllistyminen avoimille työmarkkinoille edistävät vammaisten ja heihin verrattavien pitkäaikaissairaiden yhdenvertaisuuden sekä arjen hyvinvoinnin kokemuksia. Saksalaisten haastateltujen joukossa oli niin vaikeavammaisia, että oppisopimuskoulutuksen tarjoamat mahdollisuudet vammaisten työllistymiseksi valaistuivat minulle jo sen vuoksi. Vaikuttavinta oli tavata vaikeavammaisia suurten auto- ja lentokonetehtaiden ”edelläkävijöitä”. He olivat ensin murtaneet työpaikan asennemuurin, vammaiseen työnhakijaan epäilevät tai kielteiset asenteet, ja olivat sen jälkeen saaneet työkavereikseen muita vertaisiaan. Ensimmäinen kuuro työntekijä suurella lentokonetehtaalla oli ”vetänyt perässään” jo 20 muuta viittomakielistä työntekijää samaan työyhteisöön. Tutkimuksen osanottajat toivoivat, että työnantajat katsoisivat heidän vammaisuutensa ”taakse” eli vahvuuksiinsa ja voimavaroihinsa. Monet olivat selkeästi valoisia onnistujia. Työ, myös osa-aikainen, on heille nyt tärkeä arjen jäsentäjä, mahdollistaa sekä tyydyttävän toimeentulon että tulevaisuuden myönteisen suunnittelun.

 

Marja Irjala 2017Marja Irjala

marja.irjala (@) gmail.com

Kasvatustieteen tohtori, ekonomi

Oulu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s